Välitämme maapallosta

Välitämme maapallosta

Välitämme maapallosta

Vastuullisuus ja vastuulliset valinnat sekä kestävän kehityksen mukaiset ratkaisut ovat meille tärkeitä esimerkiksi uusia työvaatteita tai tuotekategorioita suunnitellessamme. Asiakkaamme voivat luottaa siihen, että tuotteemme valmistetaan huolellisesti valituista materiaaleista, jolloin ne myös kestävät.

Koska palvelumme perustuu kiertotalouteen, se on luonnostaan kestävä valinta asiakkaillemme. Sen sijaan, että asiakkaat pesisivät tekstiilejä omissa pesuloissaan tai työntekijät pesisivät niitä kotonaan, voimme tarjota tätä palvelua pienemmällä veden-, pesuaineen- ja energiankulutuksella.

Ympäristövastuullisuus Lindströmillä

Intohimona kestävä kehitys

Lindströmillä olemme sitoutuneet kestävien päätösten tekemiseen joka päivä. Olemme ylpeitä siitä, että olemme edistäneet kestäviä toimintatapoja jo vuosikymmeniä – yli 175 vuotta vanhana yrityksenä. Haluamme jatkuvasti nostaa vastuullisuuden rimaa yhä ylemmäksi, jotta voimme innostaa myös meidän asiakkaita kasvamaan kestävällä tavalla. Noudatamme samoja vastuullisuusperiaatteita kaikkialla, missä toimimme.

Kiertotaloutta 100-prosenttisesti

Liiketoimintamme perustuu 100-prosenttisesti kiertotalouteen. Näin haluamme antaa maapallolle enemmän ja ottaa siltä vähemmän. Sitoutumalla toimimaan kiertotalouden mukaisesti voimme tarjota asiakkaillemme vastuullisen vaihtoehdon kertakäyttötuotteille, tekstiilien omistamiselle ja kotona pesemiselle. Suunnittelemme tuotteemme aina kestävistä ja vastuullisista materiaaleista, joita on helppo huoltaa, korjata ja kierrättää.

Rohkeita kierrätystavoitteita

EU:n jätedirektiivin mukaan sen jäsenvaltioiden on lajiteltava kaikki tekstiilimateriaali ja lopetettava sen polttaminen tai toimittaminen kaatopaikoille vuoteen 2025 mennessä. Tämä on myös meidän tavoite myös EU:n ulkopuolisissa toimintamaissamme. Kun tekstiili on tullut käyttöikänsä päähän, tavoitteenamme on kierrättää se tavalla, joka tukee kiertotaloutta parhaimmillaan. Suomessa meidän kumppanina toimii Rester Oy, joka tulee kierrättämään 500 tonnia tekstiilejämme, kun yhteistyömme on täydessä vauhdissa.

UUTISIA LINDSTRÖMILTÄ

Lähes joka toinen suomalainen huomioi ympäristövastuullisuuden ostopäätöksissään – vastuullisuus painaa erityisesti nuorten ja naisten valinnoissa
Tiedotteet
Lähes joka toinen suomalainen huomioi ympäristövastuullisuuden ostopäätöksissään – vastuullisuus painaa erityisesti nuorten ja naisten valinnoissa

Vastuullisuus korostuu erityisesti nuorten ja naisten ostopäätöksissä. Lue lisää tutkimustuloksista.

#tutkimukset #vastuullisuus
Riekko Lodge ja Lindström: Saumatonta yhteistyötä tunturin kupeessa
Asiakastarinat
Riekko Lodge ja Lindström: Saumatonta yhteistyötä tunturin kupeessa

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston kupeessa sijaitseva Riekko Lodge on matkailukohde, jossa jokainen yksityiskohta on harkittu. Uniikki resort palvelee erityisesti kansainvälisiä vieraita, jotka etsivät korkeatasoista majoitusta, laadukasta ravintolaa ja helppoa tapaa nauttia Lapin luonnosta. Kun arki on vilkasta ja palvelukokonaisuus on laaja, sujuvat taustaratkaisut nousevat keskeiseen rooliin – ja tässä Lindström on tärkeä kumppani.

#asiakaskokemus #comforta #matot #ravintolatekstiilit #työvaate #wctilapalvelu
Miten kiertotalouteen perustuvat tekstiilit vastaavat resurssihaasteisiin?
Artikkelit
Miten kiertotalouteen perustuvat tekstiilit vastaavat resurssihaasteisiin?

Kiertotalous tarkoittaa sitä, että tuotteet ja materiaalit pidetään käytössä mahdollisimman pitkään korjaamalla, uudelleenkäyttämällä ja kierrättämällä.

#kiertotalous #vastuullisuus

Kaipaatko lisätietoa?

Tavoita asiakaspalvelijamme juuri sinulle sopivalla tavalla.

Pyydä juuri sinulle räätälöity tarjous

Hanki vuokratekstiilit vaivattomasti