Kotisivu / Artikkelit / Valmentava johtaminen
06.04.2018

Valmentava johtaminen

Valmentava johtaminen tärkeässä roolissa yrityksemme uudistumisessa ja kulttuurin muutoksessa

Kasvamme kansainvälisesti hyvää vauhtia vuosittain. Jotta onnistumme kasvamaan ja uudistumaan meidän täytyy sisäistää myös uudenlainen toiminta- ja johtamistapa.

Tavoitteenamme on tehdä vähemmän päätöksiä pääkonttorilla, johtaa ihmisiä enemmän valmentavalla otteella sekä rohkaista lindströmiläisiä ottamaan itse vastuuta ja tekemään päätöksiä lähellä asiakkaita.

Uudessa toimintakulttuurissamme, esimiehiltä odotetaan enemmän valmentavaa johtamista. Valmiiden ratkaisujen tarjoamisen sijaan esimiehet auttavat ja kannustavat työntekijöitä löytämään niitä itse. Tämä vahvistaa henkilöstömme osaamista sekä itseluottamusta päätöksentekoon.

Olemme tänä vuonna kehittäneet esimiestemme valmentavan johtamisen taitoja järjestämällä yhteensä 30 koulutustilaisuutta sekä Euroopassa että Aasiassa. Näihin koulutuksiin osallistui yhteensä 175 esimiestä 22 maasta.

”On todella hienoa huomata henkilöstön tyytyväisyyden ja sitoutumisen parantuneen sen jälkeen, kun lähdimme edistämään kulttuurin muutosta 1,5 vuotta sitten! Nyt tuemme ja kannustamme toisiamme enemmän ja valtuutus tehdä itsenäisiä päätöksiä on innostanut työntekijöitämme. Arvostus ja tunne siitä, että minusta välitetään ja minuun luotetaan on paras keino henkilöstön sitouttamiseen”, henkilöstöjohtaja Minna Gentz kuvailee.

Avatar