
Oulun yksiköstä Lindströmin ensimmäinen vähäpäästöinen palvelukeskus paikallisen biokaasun avulla
Tekstiilipalveluyritys Lindström Oy:n Oulun palvelukeskus on siirtynyt käyttämään koko pesuprosessissaan paikallisesti tuotettua biokaasua. Yhdessä aiemmin toteutettujen päästövähennystoimien kanssa tämä muutos on vähentänyt palveluprosessin kasvihuonekaasupäästöjä noin 90 prosenttia verrattuna fossiilisiin polttoaineisiin. Näiden toimenpiteiden ansiosta Oulun yksiköstä on tullut ensimmäinen Lindström-konsernin palvelukeskus, joka on saavuttanut näin merkittävät päästövähennykset.
“On hienoa, että Oulun yksikkö on edelläkävijä koko Lindström-konsernissa. 90 prosentin päästövähennykset ovat todella merkittävät, ja kertovat siitä, kuinka tosissamme otamme ympäristötavoitteemme”, sanoo Heli Tajakka, Lindströmin Pohjois-Suomen liiketoimintayksikön johtaja.
“Kiertotalousyrityksenä kestävä kehitys on strategiamme ytimessä. Olemme iloisia voidessamme tarjota asiakkaillemme entistä entistä ympäristöystävällisemmän tekstiilivuokrauspalvelun”, Tajakka jatkaa.
Päästövähennykset jopa 90 prosenttia
Ruskon jäteasemalla valmistettava biokaasu tuotetaan lähialueen kotitalouksien ja kaupan biojätteistä, jätevedenpuhdistamolietteistä sekä elintarviketeollisuuden sivuvirroista. Biokaasun käyttöönotto ei ole Lindströmille uusi asia – Oulun mattopesulassa sitä on hyödynnetty jo vuodesta 2017. Nyt käyttö on laajennettu kattamaan koko pesuprosessin, mukaan lukien energialtaan vaativa kuivausvaihe. Tämän mahdollisti uusi biokaasun puhdistusjärjestelmä, jonka toteutuksesta vastasi yksikön kunnossapidosta vastaava Pasi Ilomäki.
”Kuivausprosessin kannalta oli tärkeää, että energiana käytettävä biokaasu on täysin puhdasta, jotta voimme taata asiakkaillemme puhtaat ja raikkaat tekstiilit. Uutta puhdistusjärjestelmää on testattu marraskuusta asti ja nyt Kiertokaarelta tuleva biokaasu on valmis tosikäyttöön”, Ilomäki kertoo.
Yhdessä aiemmin käyttöön otetun päästöttömän ydinvoiman kanssa nämä vähäpäästöiset energialähteet kattavat nyt koko pesulan energiatarpeen. Yritys on myös siirtynyt vähäpäästöiseen uusiutuvaan dieseliin ja biokaasukäyttöisiin ajoneuvoihin kuljetuksissaan. Nämä toimenpiteet vähentävät päästöjä noin 90 prosenttia verrattuna fossiilisiin polttoaineisiin.
”Lindströmillä on palvelukeskuksia ympäri Suomea, sillä meille on aina ollut tärkeää sijaita lähellä asiakkaitamme. Pohjois-Suomen jakeluvarastojen väliset kuljetukset ajetaan biokaasulla ja paikallisjakelussamme käytämme uusiutuvaa HVO-Dieseliä. Näin minimoimme myös kuljetusten ympäristövaikutukset”, toteaa palvelupäällikkö Sari Oravainen.
Oulu suunnannäyttäjänä Lindströmin ilmastotavoitteille
Päästövähennystoimet perustuvat Lindströmin laajempaan vastuullisuusstrategiaan. Yritys on sitoutunut vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään 50 % vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2021 tasoon sekä saavuttamaan nettonollapäästöt vuoteen 2050 mennessä. Tavoite kattaa kaikki 24 toimintamaata ja koko arvoketjun.
Nyt Oulu toimii esimerkkinä muille Lindströmin toimipisteille, jotka pyrkivät saavuttamaan samanlaisia ympäristötavoitteita.
“Näiden toimenpiteiden ansiosta olemme koko Lindström-konsernin ensimmäinen palvelukeskus, joka on saavuttanut näin merkittävät päästövähennykset. Uudistukset takaavat alueen asiakkaille merkittävästi vähäpäästöisemmän tekstiilivuokrauspalvelun”, Tajakka tiivistää.
Oulun yksikössä käsitellään vuosittain noin 5,7 miljoonaa kiloa tekstiilejä ja siellä työskentelee 75 henkeä. Sen asiakasyritykset ulottuvat Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueelle.