Kotisivu / Asiakastarinat / Parasta kumppanuudessamme on pitkäaikaisuus
01.02.2024

Parasta kumppanuudessamme on pitkäaikaisuus

Hotelliketju Scandic ja Comforta ovat olleet kumppaneita jo 1990-luvulta alkaen. Pitkän kumppanuuden salaisuutena on ollut reipas tekemisen meininki ja halu auttaa.

”Parasta kumppanuudessamme on ehdottomasti ollut se, että sitä on jatkunut niin pitkään. Olemme oppineet tuntemaan toisemme todella hyvin. Lisäksi olemme pitäneet todella paljon comfortalaisten proaktiivisesta otteesta ja hienosta asiakaspalveluasenteesta. Comfortan asiakaspalvelusta saa aina apua ja siellä tunnetaan meille tyypilliset kausivaihtelut, joiden tuomia haasteita ratkomme yhdessä usein jo etupainotteisesti. Olemme ottaneet Comfortan valikoimista käyttöön myös meille ihania uutuustuotteita, kuten pinnasänkylakanoita ja lemmikkipyyhkeitä, joille on kysyntää asiakkaidemme keskuudessa. Isona plussana on myös se, että Comfortalla on koko maan kattava palveluverkosto,” iloitsee Scandicin Housekeeping Manager Heli Turunen.

Vastuullisuus on ollut Scandic-hotellien toiminnan ytimessä jo 1990-luvulta lähtien. Hotelliketjun tavoitteena onkin tulla vastuullisen toiminnan edelläkävijäksi majoitusalalla.

”Meille on tärkeää, että myös yhteistyökumppanimme toimivat vastuullisesti ja toisinaan myös edellytämme vastuullisuustoimia kumppaneiltamme. Comfortan pesuloille myönnetyllä Joutsenmerkillä on meille suuri merkitys, kun uusien kriteerien myötä lähdemme uusimaan tai hakemaan hotelleillemme joutsenmerkkiä,” sanoo Scandicin Acting Country Procurement Manager Ella Taivainen ja jatkaa:

”Tulevaisuudessa odotammekin kumppaneiltamme esimerkiksi vielä vahvempaa sitoutumista vastuullisuustavoitteidemme saavuttamiseksi. Meille asiakas on aina keskiössä ja yhdessä kumppaneidemme kanssa pyrimme tarjoamaan asiakkaillemme erinomaisia hotellielämyksiä. Uskon, että onnistumme tässä comfortalaisten kanssa hienosti myös jatkossa.”

Lue lisää hotellitekstiilipalvelustamme

Avatar