Kotisivu / Artikkelit / Käsien kuivausta pienemmällä ilmastovaikutuksella
17.03.2020

Käsien kuivausta pienemmällä ilmastovaikutuksella

Me kaikki teemme ympäristöpäätöksen käsiä kuivatessamme

Cleaning Instituten tekemä tutkimus väittää, että useimmat meistä pesevät ja kuivaavat kätensä vähintään kymmenen kertaa päivässä esimerkiksi WC:ssä käydessämme tai ruokaa tehdessämme. Maapallon väkiluku on yli 7,5 miljardia. Voit vain kuvitella, kuinka monta kuivauskertaa se tarkoittaa päivässä. Kaikki tämä vaikuttaa ympäristöön.

Voimme kaikki tehdä jopa aivan pienissä päivittäisissä asioissa vastuullisia ratkaisuja luonnonvaroja säästääksemme. Kuten esimerkiksi valitsemalla, miten kuivaamme kätemme ne pestyämme. Voimme samalla valita hygieenisimmän tavan kuivata kätemme. Tarjolla on muutama vaihtoehto: puuvillapyyhe, paperi tai ilmakuivain. Valitsemallamme kuivaustavalla on ratkaiseva merkitys planeettamme pelastamisen kannalta.

Siitä on jopa todisteita. Textile Service Trade Association (WIRTEX) vahvistaa, että puuvillapyyherullien ilmaston lämpenemispotentiaali (kg CO2-ekvivalenttia) on noin 43 % alhaisempi kuin kierrätetyn paperin ja 29 % alhaisempi kuin neitsytpaperin. Pienillä asioilla ja päivittäisillä valinnoilla on siis todellakin merkitystä.

Kiertotalouden voima

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että puuvillapyyherullat ovat osa kiertotaloutta? Kun valitset puuvillapyyherullan, olet osa kiertotaloutta eli autat vähentämään jätteen määrää ja samalla pienentämään vaikutusta ilmaston lämpenemiseen.

Ihmiset käyttävät käsiään kuivatessaan yleensä kaksi arkkia paperia, ja kuivauksen jälkeen tätä paperia käsitellään jätteenä. Kun valitset puuvillapyyhkeen, jätettä ei kerry, koska pyyhkeen voi käyttää yhä uudelleen. Yhteen puuvillapyyherullaan voi kuivata kädet ainakin 11 000 kertaa sen elinkaaren aikana. Ne tuottavat jopa 95 % vähemmän jätettä kuin niiden poisheitettävät vastineet, kuten uusiopaperi, väittää WIRTEXin tekemä tutkimus.** Voit siis joka kerta yleistä WC:tä käyttäessäsi tehdä ympäristöystävällisen teon.  Jos mietit asiaa suuremmassa mittakaavassa, pelastamme yhdessä planeettamme paperijätteeltä. Valitsemalla puuvillapyyhkeen voit vähentää vaikutustasi metsiin, pienentää energiankäyttöä ja ilmastonmuutoksen kannalta haitallisia päästöjä, rajoittaa veden käyttöä, vähentää muita saasteita ja tuottaa vähemmän jätettä. Nämä ovat hyviä asioita, joilla kaikilla on myönteinen vaikutus maapalloon ja ilmastoon.

Emme taistele ainoastaan kertakäyttökulttuuria vastaan vaan myös bakteereja, jotka vaikuttavat terveyteen ja voivat pahimmassa tapauksessa saada aikaan jopa maailmanlaajuisen epidemian. Puuvillapyyherullat eivät ole vain ympäristöystävällisin vaihtoehto, vaan ne tarkoittavat myös hygieenisesti puhtaita käsiä. Tiesitkö, että puuvilla- tai paperipyyhkeellä kuivaaminen poistaa käsistäsi 99,99 % bakteereista? *

Neitsytpaperiin verrattuna puuvillapyyherullat**

  • tuottavat jopa 95 % vähemmän jätettä
  • vaativat jopa 48 % vähemmän energiaa
  • maapallon lämpenemispotentiaali (kg CO2-ekvivalenttia) on jopa 29 % alhaisempi.

Kierrätettyyn paperiin verrattuna puuvillapyyherullat**

  • tuottavat jopa 95,4 % vähemmän jätettä
  • vaativat jopa 40 % vähemmän energiaa
  • maapallon lämpenemispotentiaali (kg CO2-ekvivalenttia) on jopa 43 % alhaisempi.

Puuvillapyyherullat saavat uuden elämän, paperi päätyy jätteeksi

Puuvilla on erinomainen materiaali, koska sillä on ainutlaatuisia ominaisuuksia. Vaikka puuvillapyyhkeiden tuottaminen vaatii panostusta, materiaali voidaan käyttää monta kertaa uudelleen, koska kyseessä on puhdas luonnonkuitu. Kun pyyherullaa ei voida enää käyttää käsien kuivaamiseen, materiaali voidaan kierrättää puhdistusliinoiksi, eristysmateriaaliksi tai vaikkapa paperiksi. Paperipyyhkeet on sitä vastoin hävitettävä yleisjätteen mukana, eikä niitä voi hygieniasyistä kierrättää.

*Neljän kuivausmenetelmän vertaileva tutkimus: puuvillapyyhkeet, paperipyyhkeet, Jet Air ‑kuivain ja kuumailmakuivain – Helsingin yliopiston Hjelt-instituutin hygienia- ja mikrobiologian laboratorion tutkimusraportti. Tohtori Kirsi Laitinen.
Textile Services ETSA.

** Ympäristöystävällinen tapa lähestyä käsien kuivaamista. Puuvillapyyhkeiden ja paperin kestävyystutkimus. Wirtex.
Textile Services ETSA.

WC-tilapalvelumme on kestävä ja vastuullinen valinta

Puuvillapyyherulliamme voit vuokrata. Liiketoimintamallimme perustuu kiertoperiaatteeseen: käytetyt rullat noudetaan asiakkailta, pestään tiukkoja hygieniavaatimuksia noudattaen ja toimitetaan takaisin uudelleen käytettäviksi. Yhtä puuvillapyyherullaa voidaan pestä jopa 100 kertaa sen elinkaaren aikana. Jätettä ei siis synny lainkaan puuvillapyyherullan käytöstä eli asiakkaalle ei koidu jätekustannuksia

Avatar