Sinustako lindströmiläinen?

Lindströmillä ja Comfortalla työskentelee Suomessa tällä hetkellä noin 1700 eri alojen ammattilaista.  Olisitko sinä uusi työkaverimme? Tutustu tarkemmin uramahdollisuuksiimme eri tehtävien parissa!

Meillä tarjotaan useita kehityspolkuja

Lindströmin globaalissa HR-tiimissä työskentelevä Kirsi Aropaltio kertoo, miten Lindströmillä voi kehittää omaa uraa ja millaisia urapolkuja tarjoamme.

Millainen on hyvä urapolku?

Yhtä oikeaa vastausta on melkein mahdoton antaa. Siksi tarjoamme useita kehityspolkuja. Joillekin meistä ura ja menestyminen tarkoittavat perinteistä etenemistä yhä vastuullisempiin tehtäviin. Mutta aivan yhtä lailla ne voivat tarkoittaa omassa työssä kehittymistä ilman minkäänlaisia haluja hypätä pomon saappaisiin.

Millaista henkilöstön kehittyminen on parhaimmillaan?

Hedelmällisintä kehittyminen on silloin, kun henkilöstön ja liiketoiminnan tarpeet yhdistyvät. Olemme tunnistaneet tiettyjä tehtäviä, joihin haluamme henkilöstön erityisesti kehittyvän esimerkiksi asiakasrajapinnassa tai liiketoimintajohdossa. Panostamme aktiivisesti saadaksemme henkilöitä kasvamaan näihin tehtäviin.

Kerro jokin esimerkki siitä, miten Lindströmillä voi kasvattaa omaa osaamistaan?

Meillä on lukuisia upeita uratarinoita kerrottavana, mutta oppimista voi ja pitää tapahtua osana omaa päivittäistä arkea. Esimerkiksi hyvä keino kokeilla uutta on osallistua Toisen työ tutuksi -ohjelmaamme, jossa pääsee tutustumaan muiden lindströmiläisten töihin. Tutustumisjakson aikana pääsee jyvälle siitä, olisiko vaikkapa myynnin työ se oma juttu. Ja ymmärrys toisen työstä on aina hyödyllistä, vaikkei siihen myöhemmin hakeutuisikaan.