Uratarina: Business Unit Buyer

Uratarina: Business Unit Buyer

Kotisivu / Töissä meillä / Uratarinoita / Uratarina: Business Unit Buyer
Uratarina: Business Unit Buyer

Virpi Perkiömäki, Business Unit Buyer

Millainen on työurasi Lindströmillä?
Tulin Lindströmille vuonna 2000 Rauman pesulaan tekstiilihuoltajaksi. Tein työn ohella tekstiilihuoltajan perustutkinnon ja etenin aluksi tiiminvetäjäksi, myöhemmin tuotannonohjaajaksi, palveluohjaajaksi ja palveluesihenkilöksi. Vuonna 2008 siirryin Vaajakoskelle uuteen pesulaan tuotantopäälliköksi. Tämän jälkeen olen toiminut projektipäällikkönä ja Business Unit Buyerina.

Mikä on saanut sinut viihtymään?
Ihmiset ennen kaikkea. Ympärillä on avoin ja reipas porukka.

Mistä pidät työssäsi?
Pidän siitä, että saan auttaa muita tuottamaan erinomaista asiakaskokemusta. Minulla on ollut mahdollisuus kehittyä ja kouluttautua. Lisäksi toimin oman tulosyksikköni liikuttajana ja vedän käsityöiltoja halukkaille. Mielestäni nämäkin ovat tärkeitä asioita ja auttavat omalta osaltaan hyvän yhteishengen luomisessa.

Mitä kertoisit Lindströmistä muille?
Suosittelen Lindströmiä työpaikkana, koska täällä voit olla oma itsesi ja innostua uusista asioista. Ympärillä on motivoinut porukka ja apua saa aina kun tarvitsee. On hienoa työskennellä isossa yrityksessä, joka on myös yksi Euroopan johtavista tekstiilipalveluyrityksistä. Olen ylpeä Lindströmistä ja omasta työstäni.

Yli 175 vuotta kokemusta tekstiilialalta

Lindström on kotimainen perheyritys, jolla on yli 175-vuotinen kokemus tekstiilialalta. Pidämme huolta useilla eri aloilla toimivien yritysten tekstiilitarpeista pesunkestävällä ammattitaidolla.

Meillä on Suomessa yli 20 toimipistettä ja työllistämmekin noin 1 700 lindströmiläistä. Lisäksi menestymme myös kansainvälisesti ja helpotamme asiakkaidemme arkea Euroopassa sekä Aasiassa.

Monipuoliset palvelumme ovat vastuullinen vaihtoehto kertakäyttötuotteille ja tekstiilien omistamiselle. Kestävät arvot, joustava palvelu ja kotimainen vaatesuunnittelu ovat toimintamme kulmakiviä.

4700
Työntekijää
21
Tekstiilejä kierrossa (milj)
506,2
Liikevaihto (milj €)
23
Maassa