Kotisivu / Asiakastarinat / Levikset repee! S-marketin työntekijät suunnittelivat itse uudet työvaatteensa
11.01.2024

Levikset repee! S-marketin työntekijät suunnittelivat itse uudet työvaatteensa

S-marketlaisten intrassa kuulutettiin keväällä innokkaita pokkilaisia työpajaan, jossa suunniteltiin tosta noin vaan uudet työvaatteet S-marketin työntekijöiden käyttöön. Mukana suunnittelemassa oli kunnioitettavalla 170 vuoden kokemuksella työvaatetuksen asiantuntija Lindström sekä persoonallinen, pirkanmaalainen vaatebrändi Papu Design. Kimmoke pilotille tuli palautteista, joita S-marketien työvaatteista oli saatu: pikkuisen epämukavat, eivät hengitä ja jousta. Työmiehen hymylle saadaan ihan pian heittää hyvästit, sillä ompelukoneet tikkaavat parhaillaan uutta, hienoa työvaatemallistoa s-marketlaisten käytettäväksi.

Mistä se työfiilis lähtee? Muun muassa tähän kysymykseen vastasivat suunnittelutyöpajaan osallistuneet työntekijät ennakkotehtävällään, kollaasilla, johon jokainen keräsi kuvin ja tekstein toiveita unelmiensa työvaatteelle.

S-marketin apulaispäällikkö Heikki Saukko

– S-marketissa myyjällä on aika laaja työnkuva. Työvaatteen pitää sopeutua siihen, millaista työtä kulloinkin tehdään, toteaa Sääksjärven S-marketin apulaispäällikkö Heikki Saukko, joka on omien sanojensa mukaan sala-ammatiltaan vaatesuunnittelija.

Eipä siis ihmekään, että Heikki ilmoittautui mukaan ensimmäisten joukossa. Innokkaita pajalaisia saatiin mukaan kaikkiaan kymmenkunta, mutta juuri ensimmäisen työpajan alla tuli märkää rättiä vasten kasvoja. Työpaja ja koko projekti joutui vaakalaudalle koronapandemian puhjettua. Ratkaisu kuitenkin löydettiin.

– Työpajat järjestettiin etänä Teamsin avulla. Itse olisin mieluummin halunnut nähdä ihmisiä ja keskustella kasvotusten. Kyllä se luovaa toimintaa haittasi, Heikki muistelee. Lopputuloksesta sitä ei ihan heti uskoisi.

Kuosi yhtä ainutlaatuinen kuin me

Ennakkotehtävänä toteutetut kollaasit olivat keskenään melko erilaisia, mutta monessa ydin oli sama: nykyisten työvaatteiden joustavuus, hengittävyys ja vaihtoehdot koettiin heikoiksi. Etenkin housujen suhteen työpajalaisilla oli paljon toiveita.

– Kun ensimmäinen työpaja oli pidetty, pallo siirtyi Papulle ja Lindströmille, jotka tekivät omia taikojaan. Seuraavaan Teamsiin heillä olikin tarjota meille liuta ehdotuksia. Siinä tuli kyllä sellainen vau-hetki – uskomatonta, että tuollaisia meille oikeasti voidaan tehdä, Heikki hehkuttaa.

Papu Designin kuosisuunnittelija ja taiteellinen johtaja Hanna-Riikka Heikkilä oli piirtänyt työpajalaisille neljä erilaista kuosivaihtoehtoa, joista parhaaksi valittiin Antimet-kuosi. Antimet on toteutettu kokonaan pokkilaisten omien toiveiden pohjalta, ja kuosissa leikitellään kaupan antimilla. Mukaan haluttiin myös paikallisia elementtejä: yhtenä erityistoiveena oli esimerkiksi pokkilaisuuden ydin, sydän.

Koekäytöllä kerätään kokemuksia

Lindströmillä loppukäyttäjän osallistuminen vaatesuunnitteluun on usein projektien lähtökohta.

– On aina ihanaa, kun käyttäjä pääsee suunnitteluprosessiin mukaan. Silloin myös toivottuun lopputulokseen päästään nopeammin. Pokkilaiset olivat tosi innoissaan ja motivoituneita, ja senkin takia työpajoissa oli niin kivaa, hymyilee Lindströmin suunnittelija Minna Kuivamäki.

Ja kun pokkilaisista on kyse, hommat tykätään hoitaa vähän tavanomaista paremmin: työpajalaiset päättivät ehdottaa kokeneille vaatealan konkareille jotain ihan uutta.

– Olemme projektin aikana päässeet tosissamme venyttämään Lindströmin näkemystä työvaatteesta. Työpajalaisten ansiosta teimme ensimmäistä kertaa esimerkiksi legginsit työvaatteeksi, Minna kertoo.

Kaikki työpajaan osallistuneet saivat malliston koekäyttöön lokakuun lopulla. Koekäytön perusteella vaatekappaleita muokataan vielä haluttuun suuntaan.

S-marketissa työskentelevä Essi Silander

Tesoman S-marketissa työskentelevälle Essi Silanderille vaatteet eivät tuottaneet pettymystä:

– Ihanaa kun on niin paljon vaihtoehtoja! Olen positiivisesti yllättynyt. Toppaliivi on niin pehmeä, että sillä voisi mennä ruokiksen jälkeen päiväunille. Ja housut joustaa, mikä on plussaa.

Heikki on samoilla linjoilla testaamistaan miesten vaatteista:

– Paitsi mukavia vaatteet ovat myös tyylikkäitä. Yksikin asiakas kysyi aamulla kauppaan tullessaan, että ”Mikäs juhlapäivä nyt on?” En ihan tajunnut, mistä me puhutaan ja vastasin huumorilla että ainahan meillä täällä kaupassa juhlapäivä on, mutta nyt tulin ajatelleeksi, että tarkoittikohan hän mun uusia, hienoja vaatteita.

Työvaatteen monet merkitykset

Työvaatepilotti on Pirkanmaan Osuuskaupalla ensimmäinen laatuaan, ja sitä laajennetaan tulevaisuudessa mahdollisesti myös Prismoihin ja Saleihin. Pilotti osui sopivasti yhteen S-marketien uudistuksen kanssa. Kun miljöö on kunnossa, on työvaatteillakin toki oikeus päästä oikealle vuosikymmenelle.

Vuosien saatossa työvaatteen perusajatus on kuitenkin pysynyt samana: työvaate suojaa ja tukee työntekijää työssään.

– Nykypäivänä työntekijä nähdään myös yrityksen käyntikorttina, ja työvaate on tärkeä osa yrityksen viestiä, miettii Minna.

Papu Designin Hanna-Riikka jatkaa työvaatteen merkityksestä:

– Työvaatteita käytetään lähes päivittäin, mitään muuta vaatetta ei pidetä niin paljon. Sillä on tosi paljon merkitystä, että viihdyt vaatteessa. Kun olonsa tuntee hyväksi, se heijastuu muihin ihmisiin. Samantyyppiset vaatteet vahvistavat myös tiimihenkeä.

Seuraavaksi hurmataan koko Pirkanmaa

Lähtökohtina työvaatemalliston suunnittelulle olivat vastuullisuus ja paikallisuus. Nämä ovat arvoja, jotka yhteistyökumppaneina toimineet Papu ja Lindström jakavat Pirkanmaan Osuuskaupan kanssa. Seuraavaksi kolmen kopla esittelee valmiin malliston tammikuussa muulle maailmalle muotinäytöksessä, jossa malleina toimivat – pokalla ja sydämellä S-marketien työntekijät itse!

Varsinainen juhlahetki koittaa kuitenkin keväämmällä, kun mallisto tuodaan kaikkien s-marketlaisten sovitettavaksi ja arjessa käytettäväksi.

– Hyvässä työvaatteessa työntekijä kokee itsensä arvokkaaksi, varmaksi ja mukavaksi. Se on siis avaintekijä työntekijän työpäivässä, sanoo Minna ja Heikki komppaa:

– Kyllä se hyvä työfiilis lähtee ennen kaikkea siitä, että kun tulee töihin ja kun lähtee töistä, mulla on voittajafiilis: olen saanut tänään jotain huippua aikaan!

Lähde: Pirkanmaan Osuuskaupan henkilöstölehti Pokkari 2/2020
Valokuvaaja: Jukka Salminen

Avatar