Kotisivu / Artikkelit / Varhaiskasvatussuunnitelmaan perustuvat leikkimatot (vasumatot) inspiroivat lapsia Oulussa
01.01.2024

Varhaiskasvatussuunnitelmaan perustuvat leikkimatot (vasumatot) inspiroivat lapsia Oulussa

Oulu on saanut ikioman leikkimaton, joka on saanut inspiraationsa varhaiskasvatussuunnitelmaan (vasu) liittyvästä julisteesta. Vasumatto julkaistiin 27.5. ja mattoja on tällä hetkellä jo 15 Oulun päiväkodissa. Maton kuvitus tuo varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti oululaista ympäristöä lähemmäksi lasten leikkejä ja arkea.

Haukiputaan Proomupuiston päiväkodin lapsilla oli tavanomaisesta poikkeavaa ohjelmaa 27.5. aamupäivän reippaan ulkoilun jälkeen. Päiväkotilaiset saivat vieraikseen Oulun varhaiskasvatuksen entisen johtajan Ulla Rissasen, Lindström Oy:n Piritta Mattilan, Hiukkavaaran päiväkodin varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Merja Laitalan sekä päiväkodin lattiaa komistavan vasumaton suunnittelijan Mika Kolehmaisen.

Päiväkodissa pidetyssä tilaisuudessa julkistettiin Lindströmin kanssa yhteistyönä toteutetut Oulun varhaiskasvatussuunnitelmaan pohjautuvat vasumatot ja kerrottiin vasumaton matkasta ideasta valmiiksi matoksi.

Vasumatossa voi ihastella Oulun tuttuja maisemia ja maamerkkejä

Vasumatot ovat Oulun alueen päiväkoteihin tulevia uusia leikkimattoja, joiden kuvituksessa on ammennettu inspiraatiota Oulusta. Matolla voi leikkiä Ainolanpuiston tutuissa maisemissa ja tavata myös Oulun tunnetuimman patsaan, Toripolliisin. Matto pääsikin tositoimiin jo ennen tilaisuuden alkua: lapset intoutuivat testaamaan mattoa riemukkaissa hyppyleikeissään.

Vasumaton matka ideasta valmiiksi matoksi

Muutama vuosi sitten Hiukkavaaran päiväkodin varhaiskasvatusopettaja Merja Laitila sai idean leikkiessään lasten kanssa tavallisella automatolla ja katsoessaan Ainolanpuiston kuvituksilla varustettua vasujulistetta. Ainolanpuisto on lapsille tuttu paikka, joten Merja mietti, että vasujulisteen kaltainen kuvitus Ainolanpuistosta sopisi hyvin innoittamaan lasten leikkejä myös leikkimatolla. Samalla vasumaton kuvitus toisi varhaiskasvatuksen suunnitelman mukaisesti oululaista ympäristöä lähemmäksi lasten arkea.

Merja teki aloitteen mattoideastaan ja viime tammikuussa tartuttiin tuumasta toimeen. Oulun varhaiskasvatuksen suunnittelija Sari Nyberg oli idean tiimoilta yhteyksissä Lindström Oy:n Piritta Mattilaan ja he lähtivät viemään projektia eteenpäin. Maton toteutukseen otettiin mukaan vasujulisteen kuvittaja Mika Kolehmainen ja Oulun varhaiskasvatuksen entinen johtaja Ulla Rissanen, ja niin ajatus alkoi jalostua yhteistyössä valmiiksi matoksi.

Vasumatto on oma pieni leikkimaailmansa

Vasumaton kuvittaja Mika Kolehmainen kertoo pohtineensa luonnosteluvaiheessa maton käyttötarkoitusta: ”Siinä rupesi tuntumaan, että leikkimattohan on oma pienoismaailmansa. Siinä pitäisi pystyä leikkimään niin, ettei se leikki välttämättä menisi matosta ulos. Leikkimatossa tulisi myös olla riittävästi leikkiä innostavia yksityiskohtia ja paikkoja. ”

Mika kertookin päristelleensä mielessään autoilla vasumaton ideoinnin lomassa. Hyvän suunnittelutyön tuloksena valmiiseen mattoon jäi riittävästi polkuja, joita pitkin lapset voivat sujuvasti huristella leikkiautoilla sekä inspiroivia paikkoja, jotka tarjoavat mukavia elämyksiä lasten leikkeihin.

Vasumatto sai innostuneen vastaanoton

Vasumaton tarinan esittelyn jälkeen lapset pääsivät kertomaan ajatuksiaan matosta. Lapset keksivät, että matolla voi leikkiä autojen sijaan myös ötököillä, poneilla ja barbeilla. Tilaisuuden päätteeksi ponit ja ötökät saivat lasten käsissä lennokasta kyytiä, kun ne pääsivät laskemaan liukumäkeä, syömään jäätelöä Ainolanpuiston jätskikopissa ja oikein lentämään maton yllä.

Tarkkasilmäisillä lapsilla oli myös kysymys vasumaton luojalle Mika Kolehmaiselle. Lapset ihmettelivät, miksi Toripolliisi on matossa Ainolanpuistossa, vaikka oikeasti Toripolliisi sijaitsee kauppatorilla. Vasumaton kuvittaja vastasi, että Toripolliisi on lähtenyt lomalle kesäiseen Ainolanpuistoon, ja vastaus tuntui kelpaavan kriittisille lapsille.

Lue lisää mattopalvelustamme

Avatar