Lindström ja Linnanmäki – hyväntekeväisyyttä yhteistyössä

Linnanmäki järjesti 19.4. Kulttuuritalolla Helsingissä Huuda hyvää! -hyväntekeväisyyshuutokaupan, jonka tuotot ohjattiin suoraan Lasten Päivän Säätiön perustajajärjestöjen tämän vuoden kärkihankkeisiin. Huudettavana oli yhteistyökumppaneiden lahjoittamia uniikkeja kokonaisuuksia, kuten Hartwallin Erik Bruunin signeeraama juliste, Ivana Helsingin mittatilausmekko sekä yöpyminen haiden kanssa Sea Lifessa.

Kutsuvieraille järjestetyn huutokaupan yksi odotetuimmista tuotteista oli Elastinen-paketti, joka sisälsi keikkalippujen lisäksi pääsyn seuraamaan Elastisen harjoituksia treenikämpälle ja tähden mukaan radiohaastatteluun.Paketin huutanut henkilö pääsi kaiken päälle lisäksi kättelemään Elastista, joka oli saapunut myös itse paikalle hyväntekeväisyyshuutokauppaan. Kaikki huudettavat tuotteet saatiin huutokauppaan lahjoituksina Linnanmäen yhteistyökumppaneilta.

– Huutokauppa ideoitiin yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa, tavoitteena tuoda uudella hauskalla tavalla esiin Lasten Päivän Säätiön -taustaa, Lasten Päivän Säätiön toimitusjohtaja Pia Adlivankin kertoo.

Tilaisuudessa esiteltiin hupimestareiden uusi työvaatemallisto – vanha mallisto hyväntekeväisyyteen

Tilaisuuden yhteydessä esiteltiin Linnanmäen Huvipuiston hupimestareiden uudet työvaatteet. Lindströmin suunnittelemia työvaatteita koristaa Ivana Helsingin Paola Suhosen suunnittelema Hyrrä-kuosi. Yhteistyössä Linnanmäen kanssa, Lindström lahjoitti huvipuiston vanhaksi jääneet työvaatteet hyväntekeväisyyteen. Vaatteita meni Lasten Päivän Säätiön perustajajärjestöjen kautta mm. ryhmäkoteihin, leirikeskuksiin, ensikotiin sekä turvapaikanhakijalapsille.

– Lindströmin lahjoitus oli todella merkittävä ja hieno esimerkki tekemästämme arvopohjaisesta yhteistyöstä. Lasten Päivän Säätiön taustalla on monia hyviä kohteita, joiden kautta Lindströmin lahjoittamat vaatteet saivat uuden elämän, Pia Adlivankin toteaa.

Tutustu Linnanmäen asiakastarinaan täältä.